?

Log in

Huhhuh..

Nauran Finille tällä hetkellä aika paljon. 

(Mun tekisi mieli mennä tonne Kanslian Offtopic-topiciin huutamaan, että OMG MÄ OON NÄHNY andymortin ~ * ~ ALASTI ~ * ~, OONKS MÄ SIT NIINKU TOSI TOSI SUPER SISÄSIIDERI, PITÄÄKS MUNKI ALKAA HILLUA JOSSAIN NORSUTORNEISSA?!)

Tags:

Näin viime yönä painajaista, että Herttakuningatar ja Draco Malfoy yrittivät tappaa minut, heräsin itkien. Aamulla kävelin unenpöpperössä ovea vasten niin kovaa, että otsassani on nyt iso kuhmu ja naarmu. Puhuin äitini kanssa pitkästä aikaa ja kerroin suhde-elämästäni, kerroin että minulla on pitkästä aikaa ihminen, kenestä ihan oikeasti välitän; äiti sanoi että turha minun on edes yrittää kun ei siitä kumminkaan mitään tule. Kompastuin kävellessäni postitoimistolle, nyt nilkka on kipeä.

Söin tänään yhteensä 610 kaloria, raavin itseni verille kun oksetti, oksettaa edelleen niin paljon, en ole lipsunut näin pahasti pitkään aikaan. Miksi en vain voinut antaa sen suklaapatukan olla? Jo ensimmäisen haukun jälkeen oksetti, mutta ei voinut lopettaa syömistä, oli pakko ahmia koko paska.

Joskus sitä vaan ei jaksaisi olla.

01 x 01: Tony

Sid: Do you want a spliff or something?
Cassie: No. I can't. It makes you hungry.
Sid: Well, I don't mind.
Cassie: I do.

We've all been painted by numbers

 Miksi minusta tuntuu, että elämäni pyörii nykyään vain numeroiden ympärillä?

Paino. Miten yksi numero voi säädellä kaiken: milloin teen asioita, miten niitä teen, mitä syön, mitä juon, millaista seuraa olen. Koko päivän onnistuminen on kiinni siitä yhdestä maagisesta numerosta aamulla. 54, 58, 62, 67, 71, 64, 61, 55, 51, 50.

Opintopisteet. Näin ja näin paljon jäljellä kunnes olet valmis, mitä sait tentistä, milloin arvosanat saadaan, jos et saa tarpeeksi korkeita numeroita niin sinut pudotetaan, jos et saa tarpeeksi paljon numeroita niin et saa rahaa elämiseen. 3, 4, 62, 180, 300.

Laskut. Näin paljon täysin teoreettista asiaa sinun pitää siirtää toiselle, jos olet ajatellut haluta katon pään päälle. Näin ja näin paljon pitää vähäisistä varoista antaa, jos haluat syödä - vielä vähän enemmän, jos haluat syödä terveellisesti. Jos haluat pysyä fyysisessä kunnossa, niin numeroita vielä lisää lähtee tililtä. 390, 25, 60, 80, 150, 55, 13, 4.

Kilometrit. Lenkin pituus, kuinka kauan jaksaa vielä? Etäisyys kouluun, etäisyys työpaikkaan. Tämä numero, joka päivä, poikkeuksetta. Etäisyys vanhempiin, etäisyys sisaruksiin, etäisyys loppuperheeseen. Samalla liikaa ja liian vähän. Etäisyys ruokakauppaan, aina liian pieni numero. Etäisyys kumppaniin, etäisyys ystäviin. Joskus liian lähellä, pakko päästä pois, kauemmas, lisää numeroita väliin. 150, 4, 1, 5, 6, 1200, 200, 9, 10. 

Huomaa, että olen vähän herkällä päällä - minulla on kirjoituspöydällä lilja maljakossa, ja aloin itkeä, kun tajusin, että se kuolee joku päivä.
Minua osaa kyllä ärsyttää niin hemmetisti, kun ihmiset luulevat, etta syömishäiriöt ovat jotenkin... en edes tiedä, miten kuvailla useimpien ihmisten asenteita.

Lienee aika turvallista sanoa, etta 95% tytöistä kamppailee jossain vaiheessa teini-ikää tai nuorta aikuisuutta ulkonäöllisten paineiden kanssa. "Miks mä oon näin läski, kaikki mun kaverit on niin paljon nätimpiä" on pyörinyt varmaan kaikkien päässä joskus. Ihan normaalia. Oman historiani takia olen paljon tekemisissä heidän kanssaan, joilla on vähän tuota isompi ongelma, ja olen tullut tulokseen, että on olemassa neljä pääryhmää, joihin itse luokittelen syömishäiriöiset ja "syömishäiriöiset".

  1. Ne, jotka joko vain kaipaavat huomiota ja sen takia valittavat ulkonäöstään tai ovat muiden seurassa syömättä niin paljon, että ystävät huomaavat. Jos on yhtään omaa kokemusta, niin nämä erottaa joukosta aika helposti. En nyt siis sano, että tämä on vain huono asia - jos tarvitsee huomiota niin paljon, että ryhtyy tuollaiseen, on jotain kyllä pielessä.
  2. Ne, jotka eivät varsinaisesti näe mitään pielessä vartalossaan, mutta rankaisevat itseään jonkin muun asian takia syömättä jättämisen tms avulla. Usein kyse kontrollista; jos elämä on muuten epävakaata, niin ainakin syömistä pystyy itse hallita. Monella perheongelmia taustalla.
  3. Ne, jotka ahmivat pahaan oloon ja sitten joko oksentavat tai paastoavat "korjatakseen" asian. Erittäin läheinen #2:n ja #4:n kanssa, saattaa johtua joko #2:ssa mainittujen kaltaisista ongemista, yksinomaan ulkonäköahdistuksesta, tai molemmista.
  4. Ne, jotka ihan oikeasti kokevat olevansa ylipainoisia, ja sen takia laihduttavat. Tähän kategoraan ei oman kokemukseni mukaan mahdu paljon sellaisia, joilla on yksinomaan bulimia, vaan joko anoreksia tai anoreksia ja bulimia. Ahmimishäiriöt liittyvät usein myös kuvaan tässä kategoriassa.
(Korostan nyt siis taas, että nämä ovat vain omiin kokemuksiin perustuvia havaintoja, en yritä sanoa asioiden aina olevan näin. Ja nämä eivät tietenkään ole ainoat, mutta vain omasta mielestäni ne neljä suurinta ryhmää.)

Mutta siis, takaisin alkuperäiseen aiheeseen: "terveiden" ihmisten asenteet syömishäiriöisiin. Itse kuulun ylläolevan listan neljänteen kategoriaan, välillä sekoittuu joukkoon kolmosta. Useimmat ystävät tuntuva elävän siinä uskossa, että se, että tiedän että minulla on syömishäiriö tarkoittaa, että "lopettaminen" on helppo nakki, ja jos sairauden hyväksymisen jälkeen vielä jatkaa, niin on vain huomiohuora. Eivät ihmiset tätä tietenkään ääneen sano, mutta se on selvää monen käytöksestä. Tässä on sama asia kuin homofobian tai nationalismin tai muiden sen kaltaisten kanssa: ihmiset tuomitsevat sen, mitä eivät ymmärrä. Ihmiset eivät vain tunnu ymmärtävän, että se, että tiedän olevani sairas ei tarkoita, että en silti näkisi itseäni lihavana ja inhottavana. Kulostaa huomiohuoralta, mutta niin se vain menee.

Aika montaa tyttöä (ja varmaan poikaakin, mutta itse pysyn nyt naisten analysoimisessa kun sellainen olen itsekin) on varmaan joskus oma vartalo inhottanut niin paljon, että tekee vain mieli fyysisesti repiä se kappaleiksi. Mutta kuinka monen täytyy oikeasti elää sen tunteen kanssa joka ikinen hetki? Kuinka monella on oikeasti niin voimakas viha/rakkaussuhde peiliin tai vaakaan, että aamulla tulee fyysinen ahdistus jos ei katso, mutta kun katsoo niin purskahtaa itkuun? Muut ihmiset eivä kato nenänvarttaan ihmistä, jolla on ADHD, jolla on skitsofrenia tai masennus. Miksi me sitten muka olemme niin heikkoja ja tyhmiä?

mad as a hatter

En jaksa tehdä hienoa esittelytekstiä itsestäni, joten mennään suoraan asiaan, joka ihmetyttää montaa ystävääni.

Minulta on usein kysytty, että miksi pidän Liisan seikkailut Ihmemaassa -kirjasta ja siihen perustuvista elokuvista niin paljon. Vastaus on yksinkertainen: Se kertoo ihmismielestä niin paljon, kunhan asiaa hieman ajattelee. Tyttö haluaa päästä pois arjen tylsyydestä, mutta kun vihdoin pääsee siihen unelmamaailmaansa, joka on vain hänen oma alitajuntansa, on lopputulos pelkkää painajaista. Vaikka todellinen elämä voi olla tylsää ja masentavaa, on oma pääkoppa silti se pahin, mielipuolisin painajainen. Pelottava ajatus, mutta tottahan se on, eikö olekin?

Mitä tämä fanitus kertoo minusta itsestäni, on jokaisen itse arvioitavassa.